Toiveiden ja tunteiden syksy

"Voi, minä odotan jo talvea! Ja minä ja minä ja minä... Haluan hypätä lumeen, kaivaa tunnelin, laskea mäkeä...." Lapset miettivät haikeina vuodenaikaympyrän kohdalla aamupalaverissa. Parhaimmat muistavat ehkä 2-3 talvea elämästään, pienimmät kanssahuokailijat eivät ehkä vielä ensimmäistäkään :)  

"Tuolla se kohta on, on ohitettu jo nuo sienet ja kohta ollaan joulukuusessa, sitten on lumihiutaleiden vuoro!" 

Talvea odotellessa syksy on viipynyt kaupungin suloisimmilla tienoilla pitkään, harmaana ja vettyneiden kurahousujen painoisena lastina kuten myös auringon kajastuksessa kuulaana ja kauniina. Olemme kärkkyneet jokaisen jääriitteen äärelle tutkimuskepein aseistautuneina ja saappaan varret pitkällä. Olemme malttamattomana aloittaneet metsän eläinten talviruokinnan, vaikka sulasta maasta pikkuystävämme varmaan saisivat noukittua itsekin vielä evästä. 

Päivänkakkaran seitsemäs syksy on katsonut monien oppimisen alueiden sisältä erityisesti luontoon ja sitten tunteisiin. Ilmastoraportin varjossa voimme tarjota lapselle erityisesti tunnesuhteen luontoon. Toivoen jopa rakkaussuhteen <3

 Tunnekasvatusmateriaalimme JukkaHukkakin on metsänasukki. Hänellä on erilainen takki, josta toiset häntä kiusaavat. Myös pienen vihreäasuisen vaaksanmittaisen Onnimannin Metsän Suloisimman Paikan eläinystävillä on jännitteitä ilon, onnen ja yhteenkuuluvuuden tunteiden lisäksi. Eläinhahmojen, tarinoista tuttujen ja itse luomiemme kautta, tunteita ja niistä seuraavia tapahtumia on voinut ottaa puheeksi. Sanoittamista ja ilmentämistä eri tasoilla, paljon puhetta, taaperoista jo eskariin valmistautuviin. Tavoitteena, että oppisimme tunnistamaan tunteita itsessämme ja vieruskaverissa, ryhmässä ja pärjäämään niiden kanssa. Sietämään, lohduttamaan, piristämään... "Huomaatko miten kaveri ei selvästi tykkää tuollaisesta?" "Huomaatko, että kaveri haluaa nyt olla rauhassa?" "Huomaatko miten hienosti teit, me kaikki ilahduimme?" "Harmittaako sinua koska...?" "Huomaatko, ettemme pärjää kovin hyvin ilman toisiamme?"

Päivänkakkarassa toivotaan, että meillä kasvattavat aikuiset jaksavat lapsen tunnemyrskyt vahvemmin ja selkeämmin kuin pieni, vasta elämäänsä ihmisten maailmassa harjoitteleva. Meidän repliikkeihin ei pitäisi kuulua esimerkiksi "älä itke" tai "ole reipas" vaan ennemminkin haluaisimme osata kiittää lasta siitä luottamuksesta, kun hän uskaltaa tuoda surunsa meidän kaikkien jaettavaksi tai kiittää siitä, että hän osaa piirtää rohkeasti omia rajojaan ja sanoo, etten tee tätä hommaa, tämä ei ole minun juttuni, en pidä tästä. Toki kannustaen kasvattamaan omaa aluettaan pikku hiljaa ja kokeilemaan tunteitakin laajemmin. Onnistumisen ilo potkaisee aina itsetuntoa vinhaan nousujohteeseen, joka kantaa yleensä kauan ja pitkälle.

Itsetunnon ja -tuntemuksen vahvikkeeksi olemme ottaneet kosketuksen. Aikuiset hierovat ja silittävät lapsia päivittäin päiväuniajan yhteydessä. Lapsi määrittää itse miten: "masusta, selästä, jaloista, jalkapohjista, kaikkialta..." Joulukuussa avautuvat joulukalenterin luukutkin tulevat antamaan lahjaksi kosketuksen. 

Lapsen oikeuksien päivänä tätä kirjoittaessa pari lapsen oikeuksien missiota voisi olla :

1. oikeus tunteisiin

2. oikeus tulevaisuuteen.  

Lapsen oikeus tulla kuulluksi, nähdyksi ja ennen kaikkea hyväksytyksi. Tuntea itsensä niin ihanaksi, että sinäkin iso ihminen haluat koskettaa minua hellästi ja katsoa lempeästi, hyvillä silmillä. "Tule sellaisena  kuin olet" ilmentyy joka ainoassa päivässä lasten kanssa ja rakkaudella haluaisimme osata vaalia näitä hetkiä, sanottuja sanoja, kurtistettuja kulmia ja väläytettyjä hymyjä. Lisäksi lapsen oikeus uskoon ja toivoon siitä, että tätä kaunista maata on jalkapohjien alla elinkelpoisena vielä hänenkin elämänkaarensa mitalla. 

Digikasvatusta: animaatioita

Kesälomakauden alkajaisiksi jaoimme isompien ryhmän puoliksi ja aloimme tehdä tarinaa ryhmässä. Se ei ollut vaikeaa, juonenkäänteitä pulppuili niin, että jouduimme neuvottelemaan kompromisseja mitkä tapahtumat pääsevät mukaan lopulliseen tuotokseen. Tarinan valmistuttua aloimme piirtämään ja askartelemaan tapahtuman maisemaa ja liikkuvia yksityiskohtia. Elementtien valmistuttua Auli Vaalama tuli aamupäiväksi päiväkodille ja kuvasi kansalaisopiston ipadilla lasten tarinat animaatioksi. 

Digiaikana, jolloin valmista materiaalia lasten aivoille tulee monesta suunnasta, on tärkeää, että myös lapsen oma mielikuvitus muistetaan ja valjastetaan käyttöön, nähtäville ja kuultaville. Lasten itse tekemät digitaaliset satukirjat ja animaatiot ovat oiva keino yhdistää lasten ikiaikainen kyky mielikuvituksen käyttöön milleniaaniajan työkaluihin.

Alapuolen otsikoista pääset katsomaan filmit.

Taianraukaisijat

https://www.youtube.com/watch?v=64WIZpy9F1M

 

 

Pitsajoukkue

 

https://www.youtube.com/watch?v=U9S-FPp3OQ8

 

Etumeri, takameri, välimeri, mutta kaikista tärkein on kenkämeri, joka päiväkodin eteisessä odottaa - aaaa!

Jokainen voi vain kuvitella millaista on tehdä musikaali, johon osallistuu koko päiväkodin väki vauvoista eskareihin, kasvattajiin ja vieläpä suuri joukko äitejä, isejä, isovanhempia ja sisaruksia vahvistettuna muutamilla innokkailla Nivan koulun oppilailla.

Voin paljastaa, että se on upeaa! Kiitos Ulla-Sisko Jauhiainen sävellyksistä ja lasten sanojen kasaamisesta sanoituksiksi sekä Olvi-säätiölle kiitos apurahasta lasten musiikkikasvatukseen! 

Vuoden alussa aloitimme meriaiheen käsittelyn lasten kanssa kaikkien toiminta-alueiden alalla. Ulla-Sisko Jauhiainen (MuM) vastasi musiikkituokioista, joissa lapset tarinoivat ajatuksiaan merenalaisista asioista. Näiden tuokioiden pohjalta Ulla-Sisko synnytti kahdeksan meriaiheista laulua, joista koostui lopulta kokonainen seikkailu, Merimusikaali! 

Hauskojen, liikuttavien ja surullistenkin meritarinoiden lisäksi lapset ohjattiin ajattelemaan myös merien terveyttä, josta syntyi huumaava Roskapunk-biisi. Muut esitetyt laulut olivat: Taikaparta, Simpukan salaisuudet, Kilpikonnamonna, Krottikalan kaupassa, Meritähden menestystarina, Merimakkara ja Kenkämeri.

Musikaali esitettiin toukokuussa Kiurusalissa ja yleisön palaute oli  esityksen jälkeen haltioitunut, kuten me lavalla olijatkin tunnelman koimme. Muutama kappale paikkakunnalla lomailevilta esiintyjiltä kuultiin myös heinäkuussa Kiuruveden Musiikinystävien järjestämällä iltatorilla. 

 

Lasten osallisuuskasvatusta Kalevalanpäivänä

Päiväkodin isoimmat kasasivat Tuulikin kanssa pienemmille esitettäväksi kappaleen Kalevalaa. Näytelmä oli niin suosittu pikkuväen keskuudessa, että näyttelijöiden piti uurastaa useampi esitys peräjälkeen :)

Uusi varhaiskasvatussuunnitelma tuo hienosti esille lasten osallisuuden korostamisen varhaiskasvatuksen arjessa. Osallisuus voi toteutua hyvin monella tapaa aina kuulluksi tulemisesta itse tekemiseen ja tuottamiseen.

Kiitos ohjaajalle, näyttelijöille ja kivalle yleisölle tämän kertaisesta osallisuustyöstä :) 

Digisyksy 100-vuotiaassa Suomessa

Varhaiskasvatuksen uusien tuulien myötä Päivänkakkarakin päätti ottaa loikkaukseen digitaalisuuteen tänä syksynä. Tavoitteeksi asetettiin osoittaa lapselle digilaitteiden monet mahdollisuudet tuoda iloa ja luoda taidetta sekä ottaa askeleet digikuvan lukutaitoon. Syksyn projektit mahdollisti Auli Vaalama, joka on ottanut suurimman osan kuvista ja muokannut ne.

Syksyn ensimmäinen työ isompien kanssa oli vähän erilainen minäkuva. Ihan isoimpien kanssa mielikuviteltiin missä haluaisin olla jos olisin lilliputin kokoinen. Rakennettiin tausta yksilö- tai ryhmätyönä, kunkin maun mukaan. Esimerkiksi alemman kuvan luola on rakennettu Raivaajapuistossa noin sormenpään kokoisista pikkukivistä ja tulitikun kokoisista kepeistä.

Keskikoisten lilliputtikuvaan liitettiin lapsen kertoma muisto kesästä. Esimerkiksi alemmassa hiekkalinnakuvassa lapsi muisteli saippuakuplien puhaltamista.

Hiekkalinna, johon keskikoiset lilliputit laitettiin asumaan oli erään kesäisen rantaretken ryhmätyö.

Selityksistä, havainnoinnista ja yhdessä tekemisestä huolimatta kysymys kuului monen suusta "miten nuo on tuonne päässeet?" Digitaalisen kuvan lukutaito ja ymmärrys todesta ja epätodesta alkakoon tästä ihmettelystä ! Kaikkineen kuvat olivat lapsista hirvittävän hauskoja ja epäuskoista ihmettelyä on jatkunut niiden äärellä vielä pitkään.

Syksyn seuraava projekti liittyi 100-vuotiaaseen Suomeen. Olimme valinneet päiväkodin juhlavuoden teemaksi sinivalkoisen Suomen vihreän kullan eli metsät. Auli kuvasi lasten metsäleikkejä. Myöhemmin lapset saduttivat kuvasarjan. Näin syntyi kullekin leikkiryhmälle oma digitaalinen kuvakirja. Kuvakirjat esitettiin päiväkodin itsenäisyyspäivän juhlassa. Aulilla on mahtava kyky vangita hetkiä, joten toivon, että näiden kuvituksien myötä myös vanhemmat ja muut perheen jäsenet pääsivät käsiksi meidän metsäiloomme. Metsäilosta olemmekin syvästi kiitollisia heille, jotka mahdollistavat meille asumisen kauniissa kotimaassamme eli sotiemme veteraaneille ja rintamalotille.

Vietimme 100-vuotiaan Suomen kunniaksi tavallista isommat itsenäisyyspäiväjuhlat kulttuuritalolla. Ohjelmassa halusimme tuoda esille metsää ja suomalaista luontoa, joka on paras paikka kasvattaa lapsia.

Viimeinen yhteisesityksemme "Suomi puu" (säv. Soili Perkiö, san. Hannele Huovi)
 moninaisine tulkintoineen :)

Kiitos 100-vuotias Suomi! Sinussa on hyvä elää ja kasvaa. Katsoimme itsenäisyyspäivän aattona lasten kanssa päiväkodin isoista ikkunasta Kiurujärvelle ja toivoimme, että sama kauneus ympäröisi meitä vielä 200-vuotiaassakin Suomessa !

Hyvää yötä viimeinen mammutti!

Näillä sanoilla lapset hyvästelivät kirjastoauton ja Jyrin toistaiseksi viimeisellä ajovuorolla Maitokujan pysäkillä. Kirjat ja myös joka toinen viikko kulkeva kirjastoauto on ollut iso osa arkeamme.

Mukava asiakaspalvelu, se lähes mammutin kokoinen auto, jonka sisään voi mennä ja kirjalaarit katosta lattiaan ovat osuneet pienten ihmisten sydämiin jo vuosien ajan tuossa meidänkin pysäkillä. Puhumattakaan vuosikymmenistä koko paikkakunnan historiassa.

Päiväkotimme on satavuotiaan Suomen kunniaksi päättänyt lukea juhlavuoden aikana 100 suomalaista lastenkirjaa ja tarinaa. Olemme valikoineet vuoden ensimmäiseen puoliskaan mm. Timo Parvelan tuotannon sekä vanhan ajan tarinat, erityisesti Sakari Topeliuksen ja Anni Swanin. Syksyllä aloitimme muumit. Isojen kanssa Toven alkuperäisteoksista ja pienempien kanssa uudelleen eri kirjailijoiden toimesta sovitettuina. Ihana Kurenniemi on nyt lokakuun tuottaja. Annelin ja Onnelin lisäksi Onnimanni on mainio hahmo. Syventyminen vain suomalaiseen kirjallisuuteen on tuonut kirjahyllyyn kirjoja, jotka eivät ennen olleet käteemme tarttuneetkaan. Jokaisella kirjailijalla on joku "ei niin tunnettu" helmi.

Kirjastoautolla lapset ovat saaneet lainata aina yhden kirjan itselleen, jota on saanut katsoa päiväunilla omassa sängyssään. Lisäksi lainaamme suuren korillisen yhteisiä luettavia, joita katsellaan aina kun jonotellaan. Ja jonojahan päiväkotielämässä riittää. Lisäksi lapsille luetaan jonkin verran päivien aikana muutenkin, mutta erityisesti lukeminen painottuu päiväunihetkeen. Päiväkodissamme on käytäntönä lukea pötköttelyajasta noin puolet ja puolet ajasta jää hipihiljaisuudelle. Puolisen tuntia ääneen lukua sieppaa toiset uneen alkumetreillä, mutta innokkaimmat kuuntelijat eivät ummista silmiään ennen tarinan päätösosaa.

Lisäksi satuja ja tarinoita voidaan käydä läpi teatterin keinoin. Lapset saavat kokea aikuisen esittämää että tehdä myös itse esityksiä tutuksi tulleista tarinoista.

Suosituimmista tarinoista hahmot siirtyvät leikkeihin ja maailma lastenhuoneen vaatekomeron takaseinän tuolla puolella on valmis.

Hyvä aika?

Pulkka voi olla myös väärinpäin, mutta silti kannattaa harkita liikkeelle lähtemistä.

Koskaan ei ole "hyvä aika" ryhtyä uuteen. Aina on jotain päällä, jotain mistä et ole vielä toipunut tai jotain saattaa olla ehkä tulossa. Lapset opettelevat pois vaipoista, lapset ovat uhmaiässä, lapset aloittavat koulun, puolisolla on vaativia kuvioita, oma kuntokuuri pitäisi aloittaa viimeistään tänä vuonna,  omat vanhemmat
sairastavat....  Samaa keskustelua olemme käyneet kaikki nämä vuodet kolmen äidin-yrittäjän-työntekijän- vaimo -tyyppien kanssa. Tyyppien, jotka vuosikymmenen alussa venyivät vuorotyön arjessa, lastensuojelutyön haasteissa, haaveillen yhdessä äitiydestä, töistä ja normiarjesta, sitten joskus. Jouduimme puolivahingossa käsittämään, että onni on otettava joskus omaan käteen, vaikka ei olisikaan se kuuluisa "hyvä aika". Ei pitäisi, nyt pitäisi, olisinpa tiennyt, onneksi emme tienneet... Joskus voi myös tulla se hetki, kun on jo liian myöhäistä, vaikka ikuisena optimistina siihen on vaikea uskoa, mutta elämän ja kuoleman lait eivät katso aina hyvää tahtoa.

Olemme saaneet oppia, että haasteita pullollaan oleva arki on otettava elämäntavaksi. Ei ole olemassa parempaa aikaa, vapaapäivää ja etelänlomaa jolloin elämä alkaa, vaan se on tässä ja nyt ja tämä kaikki kuuluu siihen. Kuuluu ja tulee kuulumaan, koska se kaikki on meille tärkeää. Oikeasti tärkeää. Se on tullut tärkeäksi. Emme odota enää aikaa "sitten kun".

Lisäksi olemme oppineet, että asioille, joihin haluaisimme kiirehtiä, jotka eivät suostu ilmentymään arjessa heti käskystä, vaikka miten moukaroisi, on annettava aikaa tapahtua. Päivät kuluvat, kuukaudet ja joskus vuodetkin. Viisi vuotta on lyhyt aika yrityksen ja perheen historiassa, mutta se on riittävän pitkä siihen, että jotkut alkuaikojen harmaita hiuksia tuottaneista palikoista saattavat siinä ajassa loksahtaa lopulta oikeisiin muotoihinsa lähes itsestään. Tehtävät alkavat jakaantua oikeille tekijöille ja 4-vuotias luopuu vihdoinkin tutista (mutta ei vieläkään nuku omassa sängyssä). Yrittäjä-äiti-työntekijä-vaimo-ihmisen elämäntapa  on juuri sen verran ydinfysiikkaa, että siinä on koko ajan, jotain mitä et voi määrätä, mutta kaikki on kuitenkin hallittavissa -sillä kuuluisalla maalaisjärjellä. Ja siitä mille et mahda mitään, voit selvitä, eniten siksi, että et ole yksin. Jokaisen meidän elämänhistoriasta, työhistoriasta ja koulutuksista on ollut hirveästi apua, mutta kuitenkin juuri se työ ja eletty arki on tekijöitänsä opettanut.

Laskiaistiistaina, Tuulikin ottama kuva meidän ihanien 5-vuotiaiden mäenlaskusta pysäytti ajattelemaan, että viisi vuotta on mennyt tosi vinhasti hyvässä luisussa. Fysiikan lait vetää rekeä eteenpäin eikä pysähtyminen ole kunnolla edes mahdollista. Pohja on onneksi muodostunut jämäkäksi ja kuitenkin sopivan myötäileväksi, joten meno on kuitenkin aika tasaista. Laskuvälineet ovat löytyneet meille sopiviksi. Uusiakin avoimin mielin testaillaan.  Työasusta näkee, että jotain on tehty; rapatessa on roiskunut, välillä on olleet sörsselit pahemminkin sylissä, mutta siitäkin on selvitty vähintäänkin hyvän huumorintajun turvin.

Eilen katselin 3-vuotiasta hoitolasta, joka ilman sukkia pelkissä kalsareissaan teputteli päivällispöytään. Lapsi oli kuin kotonaan ja kas, niin minäkin (tosin minulla ei ollut aukollisia kalsareita). Hyvä hetki ei olekaan vain seuraavan elämän luxusta vaan se on tässä ja nyt, siinä pikkukaverin päivällispöydässä, tarjotussa tilaisuudessa, viiden harmaan sävyn täyttämässä talvipäivässä.

Hyvässä luisusssa, vaikka pylly edellä puuhun!

Oho. Pulkka unohtui, mutta pääasia, että suunta on alaspäin ;)

Joskus on sitä luxusta !

Ja jos joskus jännittää, että mitenkähän tästä selvitään, huomaa, ettet oo ikinä yksin <3