maanantai 23. tammikuuta 2012

Kiuruvesi-lisästä, erityistä tukea tarvitsevista lapsista ja muita käytännön asioita

Kiuruvesi-lisän osalta kuviot ovat selkiytyneet niin, että voimme tarkentaa lausuntoamme täysin tasapäisestä maksutaulukosta kunnallisen päivähoidon kanssa. Kunnallisessa päivähoidossahan vanhempien tuloista ja perheen koosta riippuen asiakasmaksu voi olla halvimmillaan 23 e/kk/lapsi, kun taas yksityisen päivähoidon tulosidonnainen porrastus loppuu Kelan yksityisen hoidon lisään, joka voi enimmillään pienentää korkeinta (254e/kk/lapsi, kokopäivähoidosssa) asiakasmaksua 140,19 e/kk/lapsi. Kiuruvesi-lisää ei voi saada tulosidonnaisesti korotettuna.

Erityistä tukea tarvitsevien lasten osalta olemme kiinnostuneet kaikin keinoin tarkistamaan resurssimme palvella lasta ja perhettä tarkoituksenmukaisella tavalla. Haluamme sydämestämme olla kaikkien perheiden ja lasten ystävä. Kaupungin kiertävä erityislastentarhanopettaja konsultoi myös meitä. Kuitenkin esimerkiksi tukimuoto, jossa lapsi on päiväkodissa ns. kahden paikalla, saaden näin syystä tai toisesta huomattavampaa silmällä pitoa, hoivaa ja ohjausta, ei ole tällä hetkellä mahdollista ulottaa koskemaan yksityistä hoitoa.

Hoitopaikan hakeminen Päivänkakkarasta tapahtuu vapaamuotoisesti, esimerkiksi soittamalla Sannalle tai lähettämällä sähköpostia, jossa ilmenee lapsen perustiedot ja hoidontarve. Yhteistyöpäätöksen jälkeen perhe tekee hoitosopimuksen päiväkodin kanssa vähintään yhdeksi kuukaudeksi. Hoitosopimus voidaan tehdä kokopäivähoidosta tai osapäivähoidosta (alle 25h/viikko). Vanhemmat maksavat osa-aikahoidosta 60 % kokopäivähoidon maksusta. Myös osa-aikahoitoon perhe hakee Kelan yksityisen hoidon tukea ja halutessaan hoitolisää.

Perhe hakee itse Kelasta yksityisen hoidon tukea sekä halutessaan, tarvittavine liitteineen tulosidonnaista yksityisen hoidon lisää. Verkkopankkitunnuksilla hakemuksen täyttäminen on helppoa, mutta liitteet pitää toimittaa paperiversiona. Hakemuksen käsittelyaika on Kelan arvion mukaan n. kolme viikkoa, jos kaikki tarvittavat liitteet on kerralla kunnossa. Kelasta saadun päätöksen kanssa perhe hakee kaupungilta Kiuruvesi-lisää, josta Eeva Peltola tekee viranhaltijapäätöksen. Kiuruvesi-lisän myöntämisperusteet kannattaa tarkastaa etukäteen esimerkiksi kaupungin www-sivuilta.
Kelan hakemuksessa kysytään päiväkodin hoitomaksua, jolloin tarkoitetaan KOKONAISHINTAA ILMAN TUKIA. Seuraavassa kokonaishinnat, jotka muodostuvat siis Kelan tuesta, Kiuruvesi-lisästä ja vanhempien asiakasmaksusta:
KOKOPÄIVÄHOITO alle 3-vuotiaat: 920,71 e (Kiuruvesi-lisä 500 e + Kelan tuet 166,71 e-306,9 e + vanhempien osuus 113,81 e -254 e)

KOKOPÄIVÄHOITO yli 3-vuotiaat: 780,71 e (Kiuruvesi-lisä 360 e + Kelan tuet 166,71 e-306,9 e + vanhempien osuus 113,81 e-254 e)

OSAPÄIVÄHOITO (alle 25 h/vko) alle 3-vuotiaat: 619,11 e (Kiuruvesi-lisä 300 e + Kelan tuet 166,71 - 306,9 e + vanhempien osuus 12,21 e-152,4 e)

OSAPÄIVÄHOITO (alle 25 h/vko) yli 3-vuotiaat: 535,11 e (Kiuruvesi-lisä 216 e + Kelan tuet 166,71 - 306,9 e + vanhempien osuus 12,21 e-152,4 e)

torstai 12. tammikuuta 2012

Tässähän ollaan kohta kuin Martti Metsähiiren unelmien Myökki Pyökki Metsässä...

...sillä kaikki metsän asukkaat tuntuvat olevan yhtä viisaita kuin itse Karhuvaari. Suuret ovat auttaneet pieniä ja pienet suuria, siitä lämmin kiitos taas kerran! Tällä kertaa niin monille halukkaille hyvän tavaran kaupihtijoille, lahjoittajille ja vinkkaajille. Kaikkea ei todellakaan tarvitse eikä kannata ostaa uutena, sillä niin paljon hyviä ja laadukkaita lasten tarvikkeita on komeroissa ja kätköissä vailla tarvitsijaa.
Erityisesti haluamme kiittää LC Kiuruvesi Nivan Puolisoita, jotka ovat ilmaisseet halunsa lahjoittaa meille soittimet lasten käyttöön. Tämä upea käden ojennus nähdään avajaisissa ja sen voimme taata, että pelit ja rensselit tulevat tarpeeseen ja kovaan käyttöön!
Muutenkin on niin mahdottoman hienoa ja mukavaa, kun ihmiset ovat halunneet kannustaa ja elää mukana tämän hankkeen eteenpäin viemisessä niin monin eri tavoin. Olo ei ole ollut yhtään orpo!

sunnuntai 8. tammikuuta 2012

Väliaikarapsa

Yle Puheessa kätilö kävi läpi synnytystarinoita, kun ajelin postikorttimaisemassa Maitokujan avoimien ovien päivää valmistamaan. Tuli niin elävästi mieleen se alkukipu, kun esikoista tehdessään jo puhalteli ja oli tyytyväisen ylpeä, että kestää tämän vielä, mutta ei ollut aavistustakaan, että vähän enempikin painetta siellä on vielä luvassa. Luulen, että tämä Päivänkakkara on juurikin nyt näissä alkukivuissa. On kiirettä, painetta ja tutinaa puntissa, mutta mieli on hyvä. Avoimien ovien päivä lykkäsi meidät mukavasti tämän hetken tavoitteeseen ja päikky alkaa olla nyt puolillaan.Hoitoajoista riippuen voidaan vielä katsoa tilannetta ilmoittautumisten kohdalla, jos joku tarvitsee keväälle paikkaa, mutta tällä setillä olisi hyvä aloittaa ensimmäiset kuukaudet. Muodostaa pihalle polut ja katsoa mitenkä siellä käytännössä parhaiten kuljetaan. Sen jälkeen lisätä paikkoja vähin erin syksyä kohti. Sepä se lienee se loppurytinä, arjen pyörittäminen naperoiden ja aikuisten odotusten, toiveiden, tarpeiden, lakien ja asetusten liekassa. Joku kävijöistä väitti, että olemme ainakin innoissamme ja se onkin ihan totta. Ei pilata hyvää draivia kauhukertomuksilla, vaan eletään tämä synnytys optimismin, meidän persoonien ja elämänkokemusten kanssa oman näköiseksi ja iloitaan sydänjuurillamme siitä mitä tästä syntyy. Se onkin sitten jo toinen, useamman vuoden tarina se ;)


Lämmin kiitos kaikille muistaneille! Varsinaiset avajaiset myö pietään sitten, kun on enemmänkin iloa silmälle eli suht valmista, sitten otetaankin kermakahvit ja -kaakku :p

torstai 5. tammikuuta 2012

Päivänkakkaran arkirytmi

Tätä on kovasti kyselty, joten lukijoille tiedoksi, että kutakuinkin näin me elämme:
05.00-07.00 Päiväkoti avaa ovensa
  • Karistetaan unihiekat kaikessa rauhassa leppoisilla leikeillä.
8.00-8.30 Aamiainen
  • Jo anivarhain saapuneet voivat aloittaa aamupalan aikaisemmin, tilanteen mukaan.
8.30 Päivänkakkaraisten yhteinen aamuhetki, jonka jälkeen on tilaa leikeille, pienryhmätoiminnoille sekä ulkoilulle.
11.00-11.30 Lounas
  • Kaikkein pienimmät valmistautuvat pikkuhiljaa päiväunille, isommat saavat tilaa omille leikeilleen.
12.00 Päivälepo
  • Jokainen lapsi rauhoittuu päivälevon aikaan tovin lepohuoneessa, kuuntelevat laulun ja/tai sadun. Tämän jälkeen isoimmat, jotka eivät nuku, siirtyvät alakertaan rauhallisiin leikkeihin, piirtelemään, kuuntelemaan musiiikkia tai lukemaan satuja. Päiväunen tarpeesta sovitaan yhdessä vanhempien kanssa.
n. 14.00 Välipala tai lämmin ateria myöhemmin tulleille lapsille
  • Lapset heräilevät omaa tahtiaan, jolloin nautitaan välipala. Näihin aikoihin uneliaimmat sipsutellaan hellästi hereille.
  • Välipalan jälkeen on taas aika leikin, pienryhmätoiminnan ja ulkoilun.
16.30 Ulkotouhuista takaisin sisälle ja myöhemmin tulleille katetaan välipala.

17.00-19.00 Päivänkakkara sulkee ovensa

Päiväohjelma rakentuu ruokailuiden, päivälevon ja ulkoiluiden osalta tiettyihin kellon lyömiin, ryhmätoimintojen sisällöt räätälöidään viikoittain ja valitaan päivän tilanteen ja tunnelman mukaan. Esimerkiksi ulkoilun aikaan joku pienryhmä voi suunnata tutkimusretkelle lähimaastoon, kun taas toinen porukka jää päiväkodin pihaan pulkkamäkeen. Jokaisessa päivässä on tila mielikuvitukselle ja hetkessä syntyville hienoille ideoille!

Avoimien ovien päivä!

Ylihuomenna eli lauantaina 7.1.2012 klo 10-14 vietämme avoimien ovien tuokiota Maitokujalla. Alakertaan ei pääse vielä tirkistelemään kuin arkkitehdin kuvissa, mutta yläkerran tiloissa voimme fiilistellä ja katsella kauniita maisemia, toisiamme ja piirustuksia. Kalustettua päikkyä meillä ei valitettavasti vielä ole esitellä, mutta kaikki aikanaan, Meille voi myös esittää tuolloin kysymyksiä ja toiveita.
Niin maan paljon tervetuloa sitten!

Pienet lapset päiväkodissa

 Helsingin sanomat uutisoi 20.9.2023 artikkelissaan kuinka entistä suurempi osa lapsista aloittaa päiväkodissa alle 3-vuotiaana. Myös yksivu...