maanantai 1. maaliskuuta 2021

Paras päiväkotimuisto ja sananen jonosta



Yrittäjäyhdistys muistutti meitä, että yrityksemme perustamisesta tulee tämän vuoden  marraskuussa 10 vuotta. Muista itseäsi ansiomerkillä! Laittoihan se miettimään mitä kaikkea tässä on tullut touhuttua. Ansioituneen hyvin leikittyjä päiviä ainakin!





Ovien avaamisesta tulee tänään 9- vuotta. Mitäkö meille nyt kuuluu? Kiitos kysymästä, yhä kuuluu hyvää! Vuodet ovat kohdelleet meitä hyvin. Tiellemme on osunut oikeita ihmisiä ja vain itsemme kokoisia vastoinkäymisiä.  Maaseudun tulevaisuuden juttu on tehty ensimmäisenä keväänä ja edelleen voimme allekirjoittaa alkuperäiset ajatukset ja arjen. Näihin asioihin on vain alkanut tulla vahvasti juurten tuntu. 

Nyt jo alakoulun viimeisillä luokilla olevat entiset hoitolapset keskustelivat hiljattain parhaasta Päivänkakkaramuistosta. Eräs muisti kotileikin, jossa oli aina kiva Tomi-isi. Allekirjoittanut ei ole kyllä ikinä nähnyt Tomia, mutta kiva jos on ollut kiva ja etenkin usein :) Toinen muisti päivän jolloin kaikki oli ollut väärinpäin ja lapset söivät ruuankin pöydän alla. Monen muistossa on jätskipäivä, jota vietämme yhä joka perjantai. Jää hyvä maku hoitoviikosta ja on muutenkin mukava herkutella meidän maaseutukaverin, kotimaisen lehmän maidolla sen maukkaimmissa muodoissa. Jäätelöpäivän äiti tai oikeastaan mummu on muuten Marikan hoitomummu, joka antoi 80-luvulla hoitolapsilleen jädet joka perjantai. Maaseudun läheisiä ihmissuhteita kuvastaa hyvin tähän liittyen se, että kyseisen hoitomummun lapsenlapsenlapsi ja lapsenlapsenlapsenlapsi on nykyään  Päivänkakkaran pöydässä nauttimassa sitä isoisomummunsa lanseeraamaa päiväkotiviikon päätösherkkua. Hyväksi havaittua ei kannata vaihtaa ja se slogan sopiikin hyvin koko meidän kohta 10-vuoden mittaiseen taipaleeseen! 

Allekirjoittaneen paras muisto voisi olla kokonainen kirja, mutta yksi eniten mieltä lämmittäneistä kohtauksista oli erään eläköityneen perhepäivähoitajan sanat uimahallin saunassa, kun hän kertoi aina katsovansa meitä kulkiessaan ilolla ja ihaillen. Ajattelin, että tiedät Rouva mistä puhut, olet tehnyt tätä työtä enemmän kuin minä. Ohikulkijakin oli huomannut, että viihdymme töissämme.

Iso kiitos hyvistä vuosista kaikille yhteisön jäsenille koko matkan varrelta <3 Synttäripäivän kunniaksi leivomme perinteisen näkymättömän kakun (varmaan Tomikin tulee sitä syömään) ja pidämme ylimääräisen jätskipäivän ihanien ipanoidemme parhaassa seurassa sekä nautimme kymmenennestä keväästämme tässä <3


Sananen jonosta. Syksylle on jonoa ja jonkin verran jono varmasti liikkuukin. Jono liikkuu useimmiten syksyllä, mutta kesken kaudenkin voi vapautua yllättäviä paikkoja. Vanhat asiakkaat liikkuvat omassa jonossaan ja uudet asiakkaat omassa jonossaan. Jonoon kannattaa aina tulla laittamalla sähköpostia: paivakoti@paivankakkara.fi. Lisää infoa hoitopaikoistamme ja toiminnastamme saat myös henkilökunnan puhelinnumeroista, jotka löydät tämän blogin välilehdeltä. Olet sydämellisesti tervetullut tutustumaan meihin <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Pienet lapset päiväkodissa

 Helsingin sanomat uutisoi 20.9.2023 artikkelissaan kuinka entistä suurempi osa lapsista aloittaa päiväkodissa alle 3-vuotiaana. Myös yksivu...