Pienryhmätoiminnasta

Lehdissä kirjoitetaan nykyään paljon ylitäysistä ryhmistä päiväkodeissa, väsyneistä hoitajista ja jopa vaarallisesta arjesta. Pienryhmätoiminta on mielestäni yksi iso avain parempaan arkeen. Kuvailen esimerkkinä kuluneen viikon viimeisen työpäivämme, kun ryhmä oli varsin iso ja pakkastakin oli 25 jolloin ulkoilu jakotilanakaan ei tullut merkittävästi kysymykseen. Päivän aloitti kaikkien yhteinen aamiainen, joka syödään, kun kaikki aamiaiselle odotettavat lapset ovat saapuneet. Näin ovi ei käy koko ajan ja ruokarauha voi olla parhaimmillaan. Kello oli hyvinkin 8.30, kun kävimme pöytään. Joskus se lähentelee jo 9. Haluamme ottaa rauhassa vastaan lapset ja tavata myös vanhempaa sen pienen hetken, kuin se on mahdollista. Toisaalta lapsille maistuukin paremmin, kun unenpöpperöiset eivät istu suoraan puurolautasen ääreen. Toki he jotka ovat tulleet kovin aikaisin hoitoon ovat jo saaneet jotain aiemmin. Tavalliseen tapaan, kun syöntipuuhat alkavat olla lopuillaan lapset jäävät pöytään vielä hetkeksi aamupalaverin tiimoilta. Tässä kohti joku nautiskelija ehkä jatkaa syöntiä tai toinen jolle ei vieläkään maistu miettii rauhassa. Aamupalaverissa, joka käydään aamiaispöydässä turhien siirtymisten välttämiseksi, käydään läpi normaalit läsnäolo-ja kuulumiskuviot, päivän tiedot ja jaetaan juurikin ne pienryhmät. Joskus kysymme lapsilta mitä tahdot tänään tehdä, joskus rajaamme vaihtoehdot joista voi valita ja joskus olemme laatineet ryhmät etukäteen itse.
Menneen viikon viimeisenä päivänä meillä oli aamupalaverissa 18 lasta, joista 4 alle 3-vuotiasta. Aikuisia oli neljä; yksi lastentarhanopettaja ja kaksi lastenhoitajaa sekä yksi opiskelija. Viisi isoa eli yli 3-vuotiasta ja yksi taapero sai 100 neliötä leikkitilaa alakerrasta. Heillä oli vapaan leikin päivä ja päädyimme levittämään kaikki talon dublot lattialle. Leikki sopi isoille ja pienille, tytöille ja pojille. Isojen omatoimisuus antoi lastenhoitajalle mahdollisuuden ohjata paremmin yhden taaperon leikkiä ja taapero sai myös mahdollisuuden mallioppia lähikehityksen vyöhykkeiltä jotain isompien leikistä.  Synnytettiin maatila, kauppa, poliisiasema, junarata ja monsteriautotalli. Jokaiselle jotakin. Toki lastenhoitaja vietti koko aamupäivän ilman aikuista seuraa, mutta hänen huomionsa jakautuikin näin 100% vain lapsille. Myös aikuisista tulee paljon ääntä ja ylimääräistä sähläystä, varsinkin kun kaksi tai useampi kohtaa toisensa.
Yläkerran jumppasaliin meni kolme taaperoa ja kaksi isompaa temppuradalle sekä taidehuoneeseen kuusi isoa askartelemaan lumiukkoja. Aamupäivän jatkuessa yläkerran ryhmät vaihtoivat lapsia niin, että kaikki halukkaat askartelivat sekä jumppasivat. Aikaa jäi vielä leikille. Pakkaspäivän aamu oli pian vietetty mukavasti, jokaisen kohdalla kohtuullisen kokoisen ryhmän ympäröimänä. Klo 12 tuli neljäs työntekijä ja 12.30 loput 8 lasta. Iltapäivällä päiväunien jälkeen ryhmien jakaminen oli taas tärkeä osa yleistä viihtyvyyttä.
Onneksemme meillä on jakotiloja myös sisällä. Ulkoilu lienee kuitenkin se kaikkein stressivapain vyöhyke, jonne pyritään ja joka on käytössä jokaisessa päiväkodissa. Pukeminen toki kestää, mutta sekin on yksi osa oppimista ja sitäkin voi helpottaa suunnittelemalla millainen kokoonpano toimii eteisessä parhaimmillaan. Pienryhmätoiminta antaa lapselle reilusti alle 10 lapsen ryhmän, aikuisen hyvän huomion, matalamman melutason ja vähemmän ärsykkeitä. Nämä kaikki ovat useiden tutkimusten mukaan lapsen hyvinvoinnin parhaaksi. Pienryhmätoiminnan mukanaan tuomat hyödyt palvelevat jokaista lasta, mutta erityisesti pieniä ja heitä joilla on erityisherkkyys joillekin ärsykkeille.
Kirjoitimme kiveen pienryhmätoiminnan ideologian viisi vuotta sitten suunnitellessamme omaa päiväkotia emmekä ole halunneet hetkeksikään poiketa siltä polulta.