Neljä vuotta sitten päiväkodin avaamiseen oli enää muutama tunti jäljellä. Katson valokuvia ensimmäisestä keväästä. Joukko ihan ensimmäisiä hoitolapsia istuu puolivalmiin eteisen penkillä ulkotamineissa ja nauraa räkänaurua. Ekana tulleista hoitolapsista perheineen olemme saaneet pitää yhteisössämme tähän päivään yhtä vaille kaikki, kaikki nämä vuodet. Nyt neljän vuoden jälkeen, nuo aloituksessa eläneet, silloin alle 3-vuotiaat ihanat, vielä vauvanpulleat, ovat kasvaneet yli esikoulun ja alamme saatella heistä useimmat perheet jo toisiin ympyröihin. Lapsen hoito-oikeus päiväkodissa päättyy siihen kesään, kun hän aloittaa syksyllä ekaluokan.
Hoitajalle tulee ikävä. "Valehtelin jos väittäisin, ettei se kiinnosta mua ollenkaan." Surutyö on saatava tehdä ennen kuin uusi elämä täyttää vapautuvat paikat. Itken ja muistelen. Aloitan itkemisen jo hyvissä ajoin, että olen jo ammatillisen rauhallinen sinä päivänä, kun vilkutamme viimeisen kerran ikkunasta.Tiedän kyllä tällä työkokemuksella, että pikku hiljaa ihmissuhteiden kudelmat täyttävät tyhjentyneet sopukat. Mutta jokainen perhe ja lapsi on ollut ainutlaatuinen, eikä toista samanlaista tule vastaan enää milloinkaan. Sydämeen jää aina jälki, jokaisesta siellä olleesta. Jokaisesta kenen kanssa olen saanut iloita, nauraa räkänaurua, jonka kanssa olen kokenut löytämisen ilon, jäätelöpäivän, onnistumisen, jonka pipiin olen puhaltanut, jonka ikävän itkusta märät kasvot painanut omaa olkapäätäni vasten. Puhumattakaan vanhemmista. Jotka tuovat ja vievät. Joskus kepeämmällä katseella, joskus väsymyksen harmailla silmillä. Iloiten rakkaimpansa jälleennäkemisestä. Surullisena eroamassa. Painamassa lapsen syliin. Kantamassa kiukkuista ovenkarmit kaulassa ulos portista. Ärsyyntyneenä etsimässä kadonnutta sukkaa ja unikaveria. Hajamielisenä kuulemassa söikö, kakkasiko, nukkuiko, oliko kaveria. Toivomassa, että hoitaja sanoisi enemmän. Myötätuntoa. Kaikesta on voitu puhua ja ottaa puheeksi. Olemme saaneet hengenheimolaisia ja soulmeittejä. Näen miten jokainen tekee parhaansa. Arjen hyväksi. Lapsen hyväksi. Toivon, että useammin myös itsensä hyväksi.
 |
| Lapsia oli ekalla viikolla kuusi. Tänään kirjoilla 30 :) |
 |
| Vuodet ovat jättäneet jälkensä myös seiniin :) |
Onneksi ystävyys jää käteen ja se meistä huolehtii <3
Kiitos frendit !
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti