keskiviikko 28. joulukuuta 2011

Toiveelle talo?

Helepommin sanottu kuin tehty! Todellakin. Päiväkodin perustaminen on siitä helppoa, että varmasti jokainen potan pesupiste ja lapsikohtainen neliömäärä on kirjoitettu johonkin lakiin. Ei tarvitse kuin huolelliesti lukea ne, sen jälkeen ymmärtää ja sitten miettiä mitenkäs tämä käytännössä menisi. Tilan etsiminen oli todella haasteellinen urakka. Hetkittäin tunsimme jo epätoivoa pitikö tässä alkaa rakennuspuuhiin. Kaikkien suositusten ja lakien mukaisen pytingin perässä ei kuitenkaan tarvinnut lähteä kiurumerta edemmäksi kalaan, koska meijerin rannaltahan se sitten meidän unelmien koti löytyi. Entinen osuusmeijerin henkilökunnan asuntola, myöhemmin kauppa ja nyt kolmen asunnon asuinrakennus osoittautui niin pohjaratkaisultaan kuin kunnoltaan napakympiksi. Teetimme tiloissa vielä SISÄILMAMITTAUKSET Pielavetisen Mittavat firman toimesta (firmalla on yli 10 vuoden kokemus alasta sekä hoidossaan myös Kuopion Yliopistollinen sairaala). Joululahjojen parhaimmistoa oli kuulla, että kiinteistö sai kuin saikin terveen paperit, sisäilmasta ei löytynyt asbestia eikä terveydelle haitallisia mikrobeja. Vanha ilmastointisysteemi sai luonnollisesti kurinpalautuksen ja seuraavana vuorossa onkin uuden systeemin rakentaminen, jolloin sisäilma saa viimeisen silauksen. Selvännäkijähän näissä sisäilma-asioissa ei voi olla, mutta tämän selvempää jälkeä emme tämän asian tutkimiseksi enää voi tehdä. Ilmastoinnin lisäksi rakennus saa pihansa ympärille aidan ja luonnollisesti leikkivälineet, jolloin kohteen suurimmat investoinnit ovatkin kasassa. Näiden parissa ajattelimme näperrellä vuoden 2012 ensimmäiset kuukaudet, jolloin valmista pitäisi tulla maaliskuun alkuun mennessä. Sisustuksen ekologisuuteen tähtäävät ratkaisut olemme tilanneet Apricus-sisustussuunnittelufirmalta, jonka referenssit sillä saralla ovat lupaavat. Toivomme kodikasta, sadunomaista, maalaishenkistä, ekologista ja inspiroivaa toimintaympäristöä. Siitäkin sitten enemmän, kun värit kiinteistössä alkavat lisiä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Pienet lapset päiväkodissa

 Helsingin sanomat uutisoi 20.9.2023 artikkelissaan kuinka entistä suurempi osa lapsista aloittaa päiväkodissa alle 3-vuotiaana. Myös yksivu...