torstai 30. elokuuta 2012


Syksyn odottelua täältä päivänkakkarasta!

Tässä hieman maistiaisia mitä tuleva syksy tuo tullessaan. Eletty kesä on ollut sateista huolimatta rattoisa. Suosituinta on ollut kasvimaan kastelu, kivien heittely järveen, kiipeilypuulle retkeily, voikukkapillit ja hahtuvapallot sekä pihan etanoiden tutkailu. Maatila-aihetta on mutusteltu kaikessa tekemisessä. Luontoliikunnan lisäksi pallot ovat kuuluneet kauteen. Nyt maatilateema jätetään hieman taka-alalle ja siirrymme katsomaan tarkemmin vuosiympyrää tässä omassa lähiympäristössämme; lähimetsissä, järviluonnossa ja kaupunkimaisemassa.
Syksyn edetessä seuraamme miten luonto muuttaa ulkomuotoaan ja miten eläimet valmistautuvat tulevaan syksyyn ja talveen. Varsinkin isompien kanssa liikumme paljon myös aidan ulkopuolella tekemässä havaintoja. Maistelemme myös syksy n satoa ja käymme puolukkaretkellä. Alustavasti olemme suunnitelleet puolukkaretkeä viikolle  37. Mukaan lähtisi Päivänkakkaran isompi väki.

Hämärän ajan tulosta iloitaan lasten kanssa kaivamalla taskulamput kaapista sekä viettämällä naamiaisia lokakuun lopulla. Myös liikenneturvallisuusasiat otetaan puheeksi mahdollisesti poliisin vierailun muodossa.

Päivänkakkaran tiloissa aloittaa toimintansa myös Ylä-Savon musiikkiopiston muskarit keskiviikkoisin alkaen 15.8.
Toiminta ei sisälly hoitomaksuun, mutta yli 3-vuotiaat Päivänkakkaran hoitolapset voivat osallistua harrastukseen hoitopäivän aikana.

klo 14.45-15.30   vauvat

klo 15.30-16.15    1-vuotiaat

klo 16.30-17.15   2-vuotiaat

klo 17.15-18        3-vuotiaat

klo 18.18.45        4-5-vuotiaat

Ilmoittautuminen osoitteessa: www.iisalmi.fi/musiikkiopisto  

Hinta: 85e/ lukukausi

-25% sisarale 2.oppilas

-50% 3.oppilas

Päivänkakkarassa tehdään yhdessä, yhteistä päämäärä kohti. Päämääränä on hyvä päivä niin lapselle kuin aikuisellekin. Kaveria autetaan ja ketään ei jätetä yksin. Kaikkien Päivänkakkaran lasten arkeen mahtuu sopivasti monipuolista toimintaa; musiikkia, liikuntaa, seikkailua ja tutkimista maaseutumaisen elämäntyylin hengessä.  Arjessa huomataan, että minä olen hyvä jossakin ja huomataan myös se, että sinäkin olet hyvä. Tärkeintä ei ole voitto vaan hyvä ja reilu peli ja kaverin kannustaminen  :D.

Syksyä odotellen ja mukavia hetkiä toivotellen, Katariina, Marika, Tuulikki ja Sanna







 








Kesän muisteloita...

Pikkuinen tyttönen navetassa ihmettelemässä.


Muuu!

Traktoriajelulla.

Tytöt ja kummilehmämme Joulukka. Nimi on lasten keksimä.

Uu piilossa!

Poseeraus kera lehmän.

Vasikallekin nam namia.

Blääh!

Martat kävi paistamassa meille herkullisia lettuja. Kiitos.

Käpylehmänavetta ja osa innokkaista tekijöistä.

Mehuhetki uudella pöydällä.

Kiipeilypuu.

Taidemaalari.

Yhdessä kesäseikkailemassa.

Kopsis kapsis ratsastaa, intiaanit ratsuillansa vuorten taa!

Kyllä prinsessoilla ja prinsseillä on hauskaa.

3-D lasit ja sadepäivä.


Tyttöset kuuntelee musaa.
Välillä vilpoinenkin kesäsää ei menoa haitannut:)

Pienet lapset päiväkodissa

 Helsingin sanomat uutisoi 20.9.2023 artikkelissaan kuinka entistä suurempi osa lapsista aloittaa päiväkodissa alle 3-vuotiaana. Myös yksivu...