maanantai 23. maaliskuuta 2015

Pitkästä aikaa kunnon talvi!

Joka alkoi joulun (ja joulupukin) odotuksella :)
Tuolta kaukaa kuuluu jo aisakellon kilinää!
(Kuva: Auli Vaalama)





Ja jatkui talviurheilulla. Tänä vuonna emme päässeet omaan rantaan luistelemaan, mutta ladut sitä vastoin olivat hyvässä kunnossa. Luistimia tylsytimme jäähallissa.
 Maaliskuun hankiaiset antoivat ihan uuden ulottuvuuden koko ulkoiluun.




Muumien hiihtokoulun aa ja oo on kaatumisen jalo taito. Asenteella siis!
Tässä viskareiden taidonnäyte.







 Pulkkailua omalla ja naapurin pihalla tuhatsatamiljoonapluskilometriä.
 





Onneksi on näitä talvisia juhlapyhiä,
kuten Ruunebergin päivä.
Saa hyvän syyn täyttää ja tyhjentää taikinakippo :p
 






Ja muutenkin hyvä ruoka ja parempi mieli. Yleensähän herkuttelemme Iltalypsyn lähi- ja luomuruokaan painottuvilla tuotteilla kaiket päivät.
Erityisesti mykyrokka on oikeasti suosikkiruokaa :)






Seuraavassa kuvassa olemme Sinisessä Helmessä nauttimassa laskiaslohikeittoa isäntien pöydässä :) Oula-poika kävi oikein erikseen pokkaamassa Kaija-emännälle, että
"kylläpä on hyvää ja maistuvaa keittoa!"
Siniseen Helmeen toivomme visiittiä toistekin. Oli hieno matka menneisyyteen.
 

 
Leo antoi hyvät kyydit hoijakalla!
 




Lapset osallistuvat inspiraation mukaan päiväkodin arkisiin ylläpitotöihin.
Raskaiden lumitöiden jälkeen (trampoliinin tyhjennys) maittaa paussi,
missäpä muualla kuin Kauppahallin baarissa :)
   




Kuitenkin alettiin sitä kevättä toivoa jossain vaiheessa, mutta Lumikuningatar oli kadottanut muistinsa, eikä enää tiennyt mihin oli laittanut syksyllä kevään avaimet :(
Onneksi rohkea ryhmämme pelasti tilanteen, löysi kaiken tarpeellisen ja kevään merkit alkoivat näkyä heti seuraavana päivänä!
Tässä urhea Iiro kapuaa korkealle puussa häämöttävän jäätimantin hakuun,
jonka sisällä oli tärkeääkin tärkeämpi kartta.









Vaikka suunniteltua ohjelmaa on paljon päivissä ja kuukausissa, emme ikinä unohda leikkiä.
Leikki parantaa ja kasvattaa.

Tässä pikkumies on laittanut eläimet pötkölleen ja lähtenyt itse vielä konehommiin.
 Ilmeestä voi päätellä, että ehdottomasti tosi on kyseessä ;)










Ihana iloinen talvi ihmeellisen mukavassa yhteisössämme
 täynnä kaikkea sitä mitä lapsen elämässä pitääkin olla!