keskiviikko 21. joulukuuta 2016

Muista ihminen.

Koko syksy on mennyt ilman uutta blogitekstiä. Sille on syynsä. Olen koko syksyn pysähtynyt katsomaan enemmän mitä meillä tapahtuu ja kun koko ajan tapahtuu, ajatus ei tule ikinä valmiiksi. Ei se tullut nytkään tähän jouluun. Se vain paisuu.

Joulu on ylivoimaisesti ilon ja lapsen sanoma. Olen huomannut, että  niistä molempien keskellä saamme elää arkea ihan joka päivä. Päivänkakkara on niin täynnä iloa ja hyvää mieltä, että siitä riittää jaettavaksikin milloin vain. Se on oikea hyvän mielen kaivos. Itsellä, kun on suruja ja murheita, mikään ei ole niin mahtavaa seuraa kuin eteenpäin menevä lapsi! Kiitos siitä. 
Olemme puhuneet sekä aikuisten ja lasten kanssa miten onnekkaita monessa asiassa olemmekaan. Mutta kuten huippukirurgit ovat huippuja vain omassa tiimissään, voisi meilläkin olla yksinäisinä murusina maailmalla ihan toisenlainen onni.

Yhteinen hankkeemme tänä jouluna oli muistaa jotain toista lasta tästä läheltä, joten lahjoitimme sadonkorjuutorimme tuoton diakonian kautta Maritan ja Tanjan parhaaksi katsomalle lapselle. Eräänä aamuna eteisen aamuruuhkassa (joka todella on ruuhka pikkuruisessa eteisessämme klo 8) seisoo lapsi, joulukortti kädessä kiittämässä lahjoituksesta. Me muistimme sinua, mutta sinun muistamiseni ylitti kaikki odotukset. Ilo pakahdutti, lahja oli mennyt maaliin. Joulun idea oli siinä, molemminpuolinen muistaminen. Aamuruhkan keskellä loisti kuin adventtikynttilä se kaikkein tärkein.

Tatu ja Patu ovat olleet syksyn hitti. Heillä on kaikki vähän Outolasta, väärinpäin, mutta se onkin juuri niin hauskaa. Päivänkakkaran porukoissa joulu on mennyt nappiin, vaikka hampaat pestäisiin glögillä, kuusen sijasta koristeltaisiin pukki ja hyasintit paistuisivat kinkun kanssa uunissa. Muista se ihminen (eli lasten kielessä aikuinen), lasten kanssa pitää jäädä tilaa höpsöttelylle. Joulussa pitää jäädä sijaa lapselle.

Eli hyviä jäbiä tällekin tsufelle ja onnekasta fledaa myös ensi vuonna!


Terkuin Maitopullokujan supersankarit