keskiviikko 28. joulukuuta 2011

Ai niin, kettee myö ollaan ;)

No Päivänkakkarahan se täällä. Lehdykät koostuvat lasten ja perheiden lisäksi meistä henkilökunnan jäsenistä, äideistä ja yrittäjistä. Meitä perustajia on kolme ja kun päivänkakkara täyttyy täysiin mittoihinsa tarvitsemme vähintään yhden lisätyöntekijän, joka toivon mukaan olisi lastentarhanopettaja. Sanna Tikkanen on meidän päiväkodin johtaja ja koulutukseltaan sosionomi, jolla on lastentarhanopen kelpoisuus. Sanna on tullut Kiuruvedelle muutama vuosi sitten miehelään Iisalmesta ja on työskennellyt viimeisimmäksi ennen Akseli-pojan (6kk) syntymää perhekodissa ohjaajana. Sanna asuu maalla maanviljelipuolisonsa kera. Katariina Utriainen on myös koulutukseltaan sosionomi sekä harrastuspuolella suorittanut musiikkikoulun (Länsi-Helsingin musiikkiopisto) päästötutkinnon pianonsoitossa, jolloin hänen vastuualueensa tulee olemaan erityisesti lasten musiikilliset puuhat. Katariina on tullut paikkakunnalle Helsingistä ja viimeinen vuosikymmen lasten, Ilmarin ja Kerttu-Liisan (2,5- ja 4,5 -v.) saamisen lisäksi on kulunut samoin perhekodissa kasvattajana. Katariina on tehnyt myös paljon sijaisuuksia koulupuolella hoitavapaansa aikana, erityisesti esikoululla.
 Marika Lasanen puolestaan on paljasjalkainen paikkakuntalainen, joka on hankkinut opistotutkinnon nuorisotyöstä sekä myöskin työskennellyt viimeisimmät vuodet ennen Anjan (1,5 v.) syntymää perhekodissa kasvattajana. Marika on erikoistunut peleihin ja leikin ohjaukseen sekä viimeisimmissä opinnoissaan Kuopion yliopistolla perehtynyt ja innostunut erityisesti lasten stressin ennaltaehkäisystä sekä erityiskasvatuksesta Jyväskylän yliopiston erityispedagogiikan perusopintojen myötä.
Lastensuojelutyön arjessa eläneinä meidän on ollut helppo yhdistää ajatuksemme yhteen siitä mikä on meidän mielestämme tarpeen ja mikä tarpeetonta. Tosin yrityksen nimi on tarpeettoman pitkä. Maalaiskaupungin päiväkoti Päivänkakkara sai pian perustamisensa jälkeen joltain eläkevakuutusmyyjän tyyppiseltä taholta puhelun, joka alkoi "olette perustaneet yrityksen nimeltä päiväkoti Päivänkakka...."

Toiveelle talo?

Helepommin sanottu kuin tehty! Todellakin. Päiväkodin perustaminen on siitä helppoa, että varmasti jokainen potan pesupiste ja lapsikohtainen neliömäärä on kirjoitettu johonkin lakiin. Ei tarvitse kuin huolelliesti lukea ne, sen jälkeen ymmärtää ja sitten miettiä mitenkäs tämä käytännössä menisi. Tilan etsiminen oli todella haasteellinen urakka. Hetkittäin tunsimme jo epätoivoa pitikö tässä alkaa rakennuspuuhiin. Kaikkien suositusten ja lakien mukaisen pytingin perässä ei kuitenkaan tarvinnut lähteä kiurumerta edemmäksi kalaan, koska meijerin rannaltahan se sitten meidän unelmien koti löytyi. Entinen osuusmeijerin henkilökunnan asuntola, myöhemmin kauppa ja nyt kolmen asunnon asuinrakennus osoittautui niin pohjaratkaisultaan kuin kunnoltaan napakympiksi. Teetimme tiloissa vielä SISÄILMAMITTAUKSET Pielavetisen Mittavat firman toimesta (firmalla on yli 10 vuoden kokemus alasta sekä hoidossaan myös Kuopion Yliopistollinen sairaala). Joululahjojen parhaimmistoa oli kuulla, että kiinteistö sai kuin saikin terveen paperit, sisäilmasta ei löytynyt asbestia eikä terveydelle haitallisia mikrobeja. Vanha ilmastointisysteemi sai luonnollisesti kurinpalautuksen ja seuraavana vuorossa onkin uuden systeemin rakentaminen, jolloin sisäilma saa viimeisen silauksen. Selvännäkijähän näissä sisäilma-asioissa ei voi olla, mutta tämän selvempää jälkeä emme tämän asian tutkimiseksi enää voi tehdä. Ilmastoinnin lisäksi rakennus saa pihansa ympärille aidan ja luonnollisesti leikkivälineet, jolloin kohteen suurimmat investoinnit ovatkin kasassa. Näiden parissa ajattelimme näperrellä vuoden 2012 ensimmäiset kuukaudet, jolloin valmista pitäisi tulla maaliskuun alkuun mennessä. Sisustuksen ekologisuuteen tähtäävät ratkaisut olemme tilanneet Apricus-sisustussuunnittelufirmalta, jonka referenssit sillä saralla ovat lupaavat. Toivomme kodikasta, sadunomaista, maalaishenkistä, ekologista ja inspiroivaa toimintaympäristöä. Siitäkin sitten enemmän, kun värit kiinteistössä alkavat lisiä.

Tuumasta toimeen!

Tuumasta toimeen tarkoittaa meidän tapauksessa huomattavasti enemmän kuin 2,5 cm:n pituista matkaa. Paremminkin sitä kuvaa Akseli-poika, joka oli pieni punainen läntti positiivisessa raskaustestitikussa tuuman hetkellä, joka nyt on tuollainen 70 centtinen miehenalku toimeen tartuttaessa. Tosin on tässä toimea piisannut ennen tätä loppukiriäkin, joina hetkinä tätä tarinaa tähän nyt tehdään.
suunnitelmia arjen pyörteissä..
Kokoonpanomme vakiinnuttua kolmeksi, yhdeksi Sannaksi, yhdeksi Katariinaksi ja yhdeksi Marikaksi hikoilimme alkajaisiksi piiiiitkän taipaleen Kiuruvesi-lisän parissa. Kaupungin vastaanotto liikeideallemme oli alusta asti todella myönteinen, mutta byrokratian rattaat pyörivät niiiiiin hiiiiitaaasti, että heikompia haukottaa. Myös kuntalaisten vastaanotto markkinakyselyn perusteella antoi lisää pökköä pesään, sillä yli 50 lappusta palautui osoituksena kiinnostuksesta yksityistä päivähoitoa kohtaan. Suurimman kannatuksen kyselyssä sai keskustassa sijaitseva liikunta- ja musiikkipainotteinen päivähoitolaitos. Myös luontokasvatusta ja lasten tarvikkeiden kierrätyspistettä toivottiin kovasti. Kaikkeen tähän olimme valmiit vastaamaan myönteisesti. Muutamia powerpointteja myöhemmin syksyllä 2011 kaupunki siunasi Kiuruvesi-lisän likimain Iisalmen malliin. Ensin olimme kauhuissamme, että eihän näillä killingeillä elätä edes itseään, saati perheen ja vierasta työvoimaa, mutta monien uudelleen ideointien kautta hanke alkoi taas näyttää sille, että tuo leivän jokaisen pöytään. Kaikesta lapsirakkaudesta huolimatta ihan hyväntekijöiksi pelkästään emme aikoneet enää tällä elämänkokemuksella ja perhemuodolla ryhtyä. '

Riittävän suuri Kiuruvesi-lisä takaa myös sen, että yksityinen päivähoito voi olla asiakasperheelle täysin saman hintaista kuin kunnallinenkin hoito. Näin taataan kaikkien kuntalaisten tasa-arvoinen mahdollisuus päästä osalliseksi tästä vaihtoehdosta niin halutessaan. Lapsen hoito päiväkoti Päivänkakkarassa on siis tismalleen yhtä kallista tai halpaa kuin kaupungin yksiköissäkin. Lapsen hoitomaksu koostuu vanhempien tulosidonnaisesta osuudesta, Kelan yksityisen hoidon tuesta ja lisäksi Kiuruvesi-lisästä, joka on eri suuruinen alle- ja yli 3-vuotiaille. Autamme kyllä kaikkia paperitöissä, kun aika on. Taaperoiden suurempi Kiuruvesi-lisä johtuu yksinkertaisesti siitä syystä, että taaperot vievät enemmän paikkoja kuin isot. Yhdellä hoitajalla voi olla neljä taaperoa, kun taas yhdellä voi hoitajalla voi olla seitsemän yli 3-vuotiasta vastuullaan.

Päivänkakkara tulee toimimaan sisaruspäiväkodin periaatteella eli myös pienille, alle 3-vuotiaille on varattu jonkin verran paikkoja. He eivät muodosta omaa ryhmäänsä, mutta käytännössä kulkevat tarpeidensa mukaan hieman omia polkujaan päiväohjelmassa.

tiistai 27. joulukuuta 2011

Alun alku

Alun alkaenhan se meni niin, että joskus 2010 vuoden paikkeilla
kokoelma mammalomailevia äiti-ihmisiä vietti yhteistä päiväkahvihetkeä keskustelun sormeillessa tuttuun tapaan niin kasvatusta, työtä kuin tulevaisuuttakin. Jostain syystä alkoi kuulostamaan sille, että epäsuoran suorasti enempi kuin yksi meistä oli pohtinut oman kasvatusyksikön perustamisen mahdollisuutta joskus, jossain, jonkun kanssa ja ehkä tai ei sitten kuitenkaan...
Syitä tämän tyyppiseen pohdintaan löytyy helposti lastensuojelun arkea eläneeltä. Kaikki lapset ovat ansainneet lapsen oikeudet ja lapsuuden, johon kuuluu ennen kaikkea huolettomuus, kun tietää, että joku muu huolehtii ja huolehtii varmasti. Siten lapsi voi olla vapaa seikkailuihin, uuden oppimiseen ja kepeään iloon, jotka puolestaan synnyttävät oman näköisen, mahdollisuuksia täynnä olevan tulevaisuuden.
Vanhemmuus ja kasvattajana toimiminen sen sijaan ei aina tunnu kepeälle, helpolle ja yksinkertaiselle, vaikka kyse onkin loppujen lopuksi ihan perusjutuista, sellaisista jotka kaikki oikeasti tosi hyvin voivat osata.
Sitten pohdimme myös tätä maaseutua, Kiuruvettä, josta jatkuvan "mitä täältä puuttuu" urputtamisen sijaan olisi huomattavasti hedelmällisempää löytää vahvuudet ja ottaa ne voitoksi. Kiuruvesi on maaseutukaupunki, jossa kaikki on lähellä. Lapsilla on metsää, vettä ja polkuja kivenheittojen päässä siinä missä ohjatun harrastamisen kehtojakin. Kiuruvedellä on myös vielä yhteisöllisyyttä, johon kuuluu erilaisten aktiivisten järjestöjen ja seurojen talkoohenkinen toiminta sekä sukupolvien kerrokset. Sellaiset asiat jos jotkut ovat lapselle hyväksi ja iloksi. Kasvaa inspiroivassa ja puhtaassa ympäristössä ja päästä osalliseksi sellaisista yhteisöistä, joista voi ammentaa silmällä pitoa, oppia ja ihmettelyä koko elämänkaaren mitalta.